
Julkaisut
Spellbound Magazine
Eniten kuviani on julkaistu Fantasia aiheisessa Spellbound Magazine -nimisessä lehdessä, jota painetaan ja julkaistaan Isossa-Britanniassa. Kuvia voi lähettää erilaisiin Spellboundin lehtiin Kavyar sivuston kautta. Spellboundilla on myös synkkiäkin teemoja lehdissään kuten gootti ja kauhu, mutta myös erikoisempaa kuten esimerkiksi cosplay.
Ensimmäisessä julkaisussa, jossa oli minun kuviani, on myös haastatteluni englanniksi. Tätä haastattelua ei valitettavasti enää löydy heidän nettisivuiltaan.
Joitakin kuviani on julkaistu myös webitorialina eli nettijulkaisuina mm. Winter Fairytale -sarja.
Nämä kuvat näyttävät hiukan erilaisilta kuin Darkstone photoart -galleriassa johtuen siitä, että olen käsitellyt kuvia vielä jälkeenpäin lisää.

























Digikuva -lehti
Kesällä 2022 lähetin Digikuva -lehden kuukausittaiseen kuvakilpailuun, ja elokuussa sain yllättävän sähköpostin lehden tanskalaiselta toimitussihteeriltä Christian Trant, sähköpostia. Hän kertoi, olevansa kiinnostunut viikinkikuvistani ja kysyi, että haluaisinko osallistua vuoden lukijaprojektiin. Vastasin hänelle, että olen kiinnostunut ja totta ihmeessä osallistun. Ja silloin olin ehdokkaana vuoden 2022 lukijaprokektissa. Vuoden Lukijaprojekti 2022 kilpailun voitti valokuvaaja Keijo Penttinen mahtavilla valomaalausteoksillaan.
Lehti oli nro. 18 ja julkaistiin 17.11.2022






Keskisuomalainen ja muut julkaisut
Olin joskus aikoinaan lähettänyt luonto sekä maisemakuvia Keskisuomalaisen lehteen lukijan kuvat osioon.
Muistissa ei ole, että milloin olin niitä lähettänyt ja minkälaisia kuvia paitsi yhdestä: Noukanniemestä kuvattu kuva juhannuksena 2013 kun sisäristeilyalus Suomi seilaa järvellä ja juhannuskokko on etualalla. Kuvaushetkellä ajattelin, että nyt tulee upea kuva kun saan risteilyaluksen samaan kuvaan.
Muita vastaavia luonto- ja maisemakuva julkaisuja on ollut useaan otteeseen Ylen nettisivuilla sääkuva galleriassa sekä uutisien sääkuvat osiossa.


