top of page
Valokuvaaja Jyväskylä - Henri Kolehmainen photo

Kuvaaja
esittely

Mustakivi, sininen sävya.jpg

Olen 33-vuotias, perheenisä ja kotoisin Jyväskylästä (alun perin Säynätsalosta) Olin joskus lapsena ajatellut, että jonain päivänä voisin työskennellä valokuvaajana. Teini-iässä aloitin valokuvauksen harrastamisen ja käytin silloin tavallisia digikameroita (pokkareita), koska minulla ei ollut silloin vielä varaa järjestelmäkameraan. Kamerani eteen osui yleensä luontoa, kaupunkimaisemaa ja eläimiä, mutta joskus myös ihmisiä. Silloin jo olin saanut pieniä toimeksiantoja valokuvaamisesta  mm. sukujuhlista, häistä, ristiäisistä jne. Vuonna 2012 sain vihdoinkin pitkän haaveen jälkeen ostettua ensimmäisen järjestelmäkamerani.

Valokuvaaja Jyväskylä  - Valokuvaaja Henri Kolehmainen photo

olen  valmistunut kolmeen eri ammattiin vuosien mittaa: talonrakentaja 2010, teollisuuspuuseppä 2013 sekä kuva-artesaani 2018.  Keväällä 2016 lähetin hakemuksen ”Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon” Jyväskylän aikuisopistoon (nykyinen Gradia) ja saman kevään/kesän taitteessa sain tietää, että pääsin opiskelemaan ja olin erittäin innoissani, sillä hakijoita oli paljon ja haastattelusta olin ollut hiukan epävarma.  Koulutuksen myötä sain paljon itseluottamusta sekä rohkeutta toimia valokuvaajana ja muutenkin lähestyä ihmisiä.

Valmistuttuani keväällä 2018, Samana kesänä päätin perustaa toiminimiyrityksen Henri Kolehmainen photo. Tämä on juuri se vastaus siihen kysymykseen: ”Mikä sinusta tulee isona?”. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus opiskella vielä lisää ja suorittaa valokuvauksen ammattitutkinto. Kaikista ammateistani valokuvaus on lähinnä sydäntäni, olenhan harrastanut sitä vuodesta 2006 alkaen. 

Olen hiukan ujohko ja minun on joskus hankalaa aloittaa keskusteluja erityisesti uusien ihmisten kanssa. Vaikka minua jännittääkin uusien ihmisten kohtaaminen, niin rentoudun nopeasti ja kuvaushetket sujuvat hienosti. Nautin erittäin paljon erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä ja kuvaustilanteet ovat olleet hauskoja ja rentoja, mihin aina pyrinkin. Minulle on hyvin tärkeää, että asiakkaan/mallin olo kameran edessä on turvallinen, rento sekä viihtyisä. Valokuvaus on muutenkin minulle erittäin tärkeää ja jos lopettaisin kuvaamisen, niin tuntuisi, että jokin osa minusta puuttuisi.

Mustakivi, sininen sävya.jpg
Valokuvaaja Jyväskylä - Perhekuvaus - Henri Kolehmainen photo
Valokuvaaja Jyväskylä - Valokuvaaja Henri Kolehmainen photo

Hyvin suomalaiseen tapaan olen aika vaatimaton kehuja kohtaan. Olen vastannut yleensä vain: "No eihän tuo ny nii erikoinen." "Juu tykkään itekin." Palaute on aina tervetullutta, oli sitten kyseessä risut tai ruusut.  Rakentava kritiikki auttaa minua kehittymään valokuvaajana toivomalleni tasolle.

Minulle on tärkeintä asiakkaita valokuvatessa, että kuvauskokemus on mahdollisimman positiivinen, iloinen ja mukava. Myöskin se, että asiakas saa mieleisensä kuvat ja kuvauskokemus on hänen/heidän mielestään ollut mieleenpainuva positiivisessa mielessä. Kuvausten suunnittelussa kuuntelen asiakkaiden toiveita sekä ideoita ja sitä kautta lähden niitä toteuttamaan. Heitän myös mukaan omiakin ideoita ja ajatuksia.
Näin suunnittelemme kuvaukset yhdessä.

En ole vielä erikoistunut mihinkään tiettyyn aihealueeseen, vaan haluan tarjota asiakkailleni monipuolista ja laadukasta valokuvauspalveluani. Annan asiakkaille vapaat kädet kuvaamisen suhteen eli menen hyvin pitkälti asiakkaan ehdoilla, mutta heitän mukaan myös omia ideoita ja ajatuksia.

Mustakivi, sininen sävya.jpg

Tykkään hyvin paljon tehdä erilaisia kuvaprojekteja, suosikkini ovat kuitenkin fantasia-, satu- ja goottityylisiä. Näissä projekteissa pääsen tekemään ja toteuttamaan erilaista kuvaustyötä, kun mukana on rekvisiittaa, teemoja ja jälkikäsittelyssä lisätyt efektit. Inspiraation lähteinä kuviin minulla on ollut mm. J.R.R. Tolkienin teokset kuten Hobitti ja Taru Sormusten herrasta. Muita inspiraation lähteitä ovat olleet erilaiset elokuvat, ammattivalokuvaajat ja musiikki.  Jos olet itsekin kiinnostunut vastaavista kuvausaiheista niin ota vain rohkeasti yhteyttä niin lähdetään suunnittelemaan yhteistä projektia. Teema- ja projektikuvia pääset katsomaan Darkstone photoart -galleriasta.

Fantasiakuvaus - Fantasiakuvaus Jyväskylä - Valokuvaaja Jyväskylä - Henri Kolehmainen photo
Fantasiakuvaus - Fantasiakuvaus Jyväskylä - Valokuvaaja Jyväskylä - Henri Kolehmainen photo
Fantasiakuvaus - Fantasiakuvaus Jyväskylä - Valokuvaaja Jyväskylä - Henri Kolehmainen photo
Fantasiakuvaus - Fantasiakuvaus Jyväskylä - Valokuvaaja Jyväskylä - Henri Kolehmainen photo
Mustakivi, sininen sävya.jpg

Kilpailut ja muut julkaisut

Kuokkalansilta - Henri Kolehmainen

Visit Jyväskylä -valokuvakilpailun 2014  1.sija  kuvalla "Kuokkalan silta"

Spellbound Magazine Huhtikuun 2022 numeron 5 lehdessä hakemisto sivulla, keskellä sekä takakannessa.